Ottelut Otteluraportit 2009-2010 raportit Nice-LoKoKo - syksy vuoristorataa
Nice-LoKoKo - syksy vuoristorataa
Kirjoittanut Nikolai Krjukoff   
30.12.2009 14:08
Nice-LoKoKo esiintyi syyskauden otteluissaan vaihtelevalla menestyksellä. Haastoi sarjan kaikki vastustajansa tosimittelöön voitosta. Edelliseen kauteen verrattuna joukkue ei kärsinyt yhtään rökäletappiota edes sarjan kärkijoukkueita vastaan.
- Meidän pitää oppia voittamaan. Pelaamme kolme erää hyvin. Neljännessä tulee otteisiin turhaa puristusta, ja käden ulottuvilla ollut voitto karkaa, harmittelee joukkueen pelaaja-valmentaja Mari Mattila.
Joukkueen harjoittelu on ollut syksyllä hyvin rikkonaista. Opiskelu vieraalla paikkakunnalla ja siviilityö ovat rajoittaneet osallistumista harjoituksiin.
- Emme ole juuri päässeet harjoittelemaan koko joukkueella, mikä on sitten näkynyt ottelutilanteissa tiukan paikan tullen. Viimeistely on ollut epävarmaa. Heittotarkkuus hakusessa, pahoitteli kansainvälisissä sarjaotteluissa kokemusta hankkinut valmentaja Mattila.
Nice-LoKoKo on kevätpelien alkaessa sijoittunut sarjan puoliväliin voittosuhteella 6/6 tasapistein Riennon Muorien kanssa. LoKoKo on voittanut kaikki taulukossa alapuolellaan olevat joukkueet. Hävinnyt vieraissa sarjaa puhtaalla pelillä johtavalle NokUA:lle 56-48, ja kakkosena olevalle Forssalle 56-48.
Joukkueen pelaajistoon ovat tuoneet lisää syvyyttä B-tytöt (Lotta Knuutila, Fanny Korpela, Tiia Parttimaa ja Laura Sirén), jotka ovat kyenneet irrottautumaan loppusyksystä naisten aluesarjan peleihin omien sarjapelien antaessa siihen mahdollisuuden.
Käytännössä Nice-LoKoKo on jo varmistanut sarjapaikkansa. On kymmenen pistettä sarjajumboa edellä. Teoriassa sarjasopimuksen uusimiseen tarvitaan kevätkierroksella kuitenkin vielä voittoja, joiden eteen joukkue joutuu tekemään töitä niin harjoituksissa kuin otteluissa.