
Eino Mattila ja Eero Ristimäki vuoden seuratyöntekijöiksi
Urheiluseurassa tehtävä talkootyö on ollut jo vuosikausia tärkeä asia Eino Mattilalle, 77 ja Eero Ristimäelle, 56. Mattila valittiin Loimaan kaupungin vuoden 2009 seuratyöntekijäksi ja Ristimäki Loimaan Korikonkareiden seuratyöntekijäksi.
Mattila toimii aktiivisesti Loimaan Leiskussa, ja palkitsemisen perusteissa häntä kiitellään nöyräksi puurtajaksi, joka on mukana aina, kun apua tarvitaan.
- Tulin Loimaalle vuonna 1963 silloisen kauppalan palvelukseen ja lähdin poikiemme kanssa urheiluseuraan. Kuljetin poikia kilpailuihin ja aloin tehdä myös toimitsijatehtäviä, Mattila kertoo.
Mattila on toiminut myös useita vuosia Leiskun johtokunnassa, yleisurheilujaostossa ja bingojaostossa. Tehtäviin on kuulunut myös muun muassa seuran julkaisujen kokoamista ja kahviteltan pystyttämistä.
- Olen ollut työstäni eläkkeellä 17 vuotta. Laskeskelin, että Leiskun bingon pyörittämisestä kertyy talkootyötunteja saman verran, jos olisin vuodesta toista kuukautta normaalissa työssä.
Ristimäki tuli Korikonkareiden toimintaan lastensa harrastuksen myötä. Lapset ovat muuttaneet jo vuosia sitten muualle, mutta Ristimäki jatkaa seuran toiminnassa. Hän on ollut muun muassa puheenjohtajana ja vuosia johtokunnan jäsenenä.
Viime vuodet hän on hoitanut talkooporukoiden organisointia ja toimintaa. Korikonkarit hoitaa muun muassa liikuntahallin viikonloppuvalvontaa, jossa ringissä on noin 50 talkoolaista.
Palkitsemisen perusteluissa Ristimäki saa kiitosta mukanaolijoiden kannustamisesta ja omasta esimerkistään ja positiivisesta asenteestaan.
- Olen mukana myös Perinnesuksen toiminnassa pyörittämässä suksimuseota. Vapaa-ajallani juoksen mielelläni purulenkillä, Keskuskoulun opettajana työskentelevä Ristimäki kertoo.
Mattila ja Ristimäki arvostavat saamaansa tunnustusta korkealle, vaikka muistuttavatkin, että seuratyössä on mukana myös monia muita ahkeria talkoolaisia.
Seuratyö on mieluisa harrastus, josta ei edes kaipaa rahallista korvausta, vaan tyytyväiset ihmiset ovat paras palkinto.
Molemmat aikovat myös jatkaa vapaaehtoistyötä.
- Jos sitten kahdeksankymppisenä jäisi eläkkeelle, Mattila naurahtaa.
Julkaistu Loimaan Lehdessä lauantaina 12. joulukuuta.
|