|
09.05.2011 13:53 |
24-vuotias maajoukkuemies Mikko Koivisto siirtyy sarjanousijan vahvuuteen Helsingin korisvaltikkaa heiluttelevan Torpan Poikien miehistöstä. Koivisto siirtyy Loimaalle 1+1 mallisella sopimuksella.
Vuodet 2005-2009 Koivisto pelasi Yhdysvaltojen yliopistoliigaa UNC-Greensboro Spartansissa. Parhaana yliopistokautenaan Koivisto nakutti 12,4 pistettä ottelua kohden.
Koripallo-oppinsa Vantaan Pussihukissa saaneelta heittokoneelta löytyy kova meriitti myös rapakon takaa. Suomalainen johdatti koulujoukkueensa Virginian osavaltion mestaruuteen vuonna 2005. Koivisto oli Holy Crossin paras korintekijä mestaruusturnauksen puolivälierässä, välierässä ja finaalissa.
Miesten maaotteluita Koivisto on pelannut 37, jonka lisäksi hän on edustanut Suomea peräti 80 nuorten maaottelussa. Koivisto debytoi miesten maajoukkueessa vuonna 2008 häikäisevällä tavalla. Ensimmäistä kertaa Suomi-paidan päälle pukenut takapelaaja tykitti avauspelissään 17 pistettä kivikovaa Liettuaa vastaan.
Koivisto: "LoKoKo tarjosi uuden haasteen"
Viime kaudella 11,9 pistettä ja 28,5 minuuttia ottelua kohden merkkauttanut Koivisto tiedetään hurjana heittäjänä. Vantaalta Loimaalle muuttava 194-senttinen Koivisto näkee uuden haasteen tärkeänä osana hänen kehittymistään. Myös paikka maajoukkueessa kuuluu pelurin suunnitelmiin.
- Kaipasin uralleni ihan uutta haastetta ja LoKoKo on juuri sitä. Joukkueemme tulee olemaan varsin kilpailukykyinen ja Loimaalla on käynnissä kova korisbuumi, johon on upeaa päästä osalliseksi.
- Kesä tuo tullessaan maajoukkuetoiminnan ja toivottavasti paikan pelaavassa kokoonpanossa kohti syksyn EM-karsintoja.
Koivisto yllättyi Loimaan loistavista olosuhteista
Tulevalla kotipaikallaan Koivisto vieraili ensimmäistä viime viikolla. Uutta tähtipelaajaa pyöritettiin ympäri pientä Loimaata muutaman tunnin ajan ja tutustutettiin talon tavoille.
- Olin erittäin mielissäni näkemästäni. Loimaalla on tehty hienoa duunia huippu-urheilun eteen. Joukkueella on loistavat puitteet pelata ja harjoitella. Tulee mieleen omat yliopistoajat, jolloin treenipaikat olivat meille auki yötä päivää.
Greg Gibson: "Koivisto on sarjatuliase"
Päävalmentaja Gibson sai Koiviston myötä joukkueeseensa paljon kaivattua tulivoimaa. Gibson jakaa vuolaita kiitoksia myös loimaalaisten taustoille.
- Koivisto on papereissani yksi kovimpia suomalaisheittäjiä, ellei kovin. Hänen koripalloälykkyytensä ja motivaationsa ovat huippuluokkaa. Koivisto on sarjatuliase, joka pääsee näyttämään koko repertuaarinsa ensi kaudella pelinrakentajamme Jeb Iveyn rinnalla. Mikolla on iso rooli joukkueessamme.
- En olisi uskonut, että saamme Koiviston tasoisen pelaajan meille heti ensimmäisenä liigakautena. Olemme pyrkineet toiminnallamme osoittamaan, ettemme ole tulleet liigaan vaan säilyttämään paikkaamme. Me haluamme myös menestyä. Tästä kaikesta kuuluu suuri kiitos managerillemme Ari Hannulalle sekä ammattitaitonsa meidän käyttöömme tuoneelle urheilujohtaja Aleksi Valavuorelle.
17 000 asukkaan Loimaa on piskuisesta koostaan huolimatta näyttänyt toiminnallaan olevan varsin varteenotettava koriskaupunki. Muutamassa vuodessa alueellisesta kakkosdivisioonasta Korisliigaan tiensä raivannut Loimaan Korikonkarit on laittanut tuulemaan myös pelaajamarkkinoilla. Koiviston lisäksi äskettäin kahdella merkittävällä suomalaispelaajalla, Matti Nuutisella ja Clifton Jonesilla, vahvistuneessa loimaalaisryhmässä ollaan raivaamassa tosissaan tietä kirkkaimmalle huipulle. Neljännen kovan hankintansa LoKoKo teki vain muutama päivä sitten, kun jenkkipelinrakentaja Jeb Ivey liittyi loimaalaisryhmään.
|
|
Viimeksi päivitetty 09.05.2011 22:34 |