Arkisto Korikonkarit on valmis haasteisiin
Korikonkarit on valmis haasteisiin
Kirjoittanut Kimmo Parikka   
06.04.2011 17:18
Loimaan Korikonkareiden sensaatiomainen suora nousu miesten Korisliigaan on otettu Saviseudulla vastaan suurella innostuksella. Seuraorganisaatio uskoo, että liki tuhannen katsojan hurmos ja fanaattinen kotijoukkueen kannustus ykkösdivisioonan viidennessä ja ratkaisevassa finaalissa Lapuan Korikobria vastaan maanantaina oli vasta jäävuoren huippu. Lentopalloliigassa pelaavan Hurrikaanin varjoista salakavalasti suoraan suomalaisen koripallon aateliin hiipineet loimaalaiset vakuuttavat, että seurassa tehdään kaikki mahdollinen, että koko loimaalainen koripalloperhe on valmis, kun Korisliigakausi 2011-2012 käynnistyy reilun puolen vuoden kuluttua.
– Maanantaina juhlittiin, tiistaina levättiin ja tänään keskiviikkona kokoonnumme ensimmäisen kerran pohtimaan, mihin toimenpiteisiin ryhdymme ollaksemme valmiita kohtaamaan korkeimman sarjatason haasteet, edustusjoukkueen manageri Ari Hannula sanoo.

48 vuoden odotus palkittiin

Loimaan Korikonkarit perustettiin vuonna 1963. Paljon on siis ehtinyt Loimijoessa virrata vettä ennen kuin pitkään läntisen alueen alasarjoissa rämpinyt edustusjoukkue kirkasti kruununsa liki kirkkaimmaksi mahdolliseksi.
– Ensimmäisissä junioriharjoituksissa oli yksi pallo ja nelisenkymmentä poikaa, seuraa yhdessä muun muassa Nikolai Krjukoffin ja Eino Korhosen kanssa perustamassa ollut, Torpan Pojissa kauden 1959-1960 päätteeksi Suomen mestaruutta juhlinut Veikko Parikka muistaa.

Hannulan mukaan loimaalainen koripalloidentiteetti rakennettiin jo vuosikymmeniä sitten. Vuosien saatossa sydämensä lajille menetti moni muukin. Tänään moni heistä kuuluu edelleen seura-aktiiveihin.
– Organisaatio on kuin perhe, jossa jokainen luottaa toinen toiseensa. Tämä helpottaa myös joukkueen sopeutumista. Kun uudet pelaajat otetaan vastaan avosylin, heidän sopeutumisensa uusiin olosuhteisiin helpottuu. Pelaajat voivat keskittyä täysipainoisesti urheiluun, kun taustat ovat kunnossa, Hannula miettii.

Hannulan mukaan Loimaalla on tehty koripallon eteen pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä jo vuosikymmeniä. Seuraorganisaatio on kasvattanut korkeimman sarjatason pelaajiksi Markus Laaksovirran, Veli Taatilan, Henrik Halmeen ja Esa Kaajan. Näiden lisäksi korkeimmalla sarjatasolla on esiintynyt erotuomarina Tero Wennberg.
Hannulan mukaan nyt hieman ennenaikaisesti toteutuneen sarjanousun pääarkkitehti on kuitenkin ensimmäistä kauttaan edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut kokenut Greg Gibson, jonka valmennusmentaliteettia Hannula ja muutkin loimaalaiset kehuvat ilmiömäiseksi.
– Gibson on vaativa, mutta samalla kannustava valmentaja. Amerikkalaispelaajat kunnioittavat ja uskovat häntä, antavat kaikkensa harjoituksissa ja peleissä. Gibsonilla on loistava kyky hioa nuorista timantteja. Jani Kivinen, Eero Aaltonen ja Janne Kinnunen nousivat kauden aikana aivan uudelle tasolle, Hannula tietää.

Neljä omaa kasvattia

Korikonkareiden kauden kantavia voimia olivat pelistä toiseen amerikkalaiset, joista varsinkin Maurice Hortonin ja J'son Stamperin johtajuutta ja esimerkillisyyttä Gibson jaksoi korostaa läpi kauden. Gibsonin mukaan kaksikko vaati itseltään ja kaikilta muilta täydellistä sitoutumista joukkueeseen ja sovittuun pelitaktiikkaan.
– Jani Kivinen, Eero Aaltonen, Toni Karppinen ja Akseli Lepola ovat seuran omia kasvatteja. Prosentuaalisesti oman kylän poikia oli joukkueessa aika paljon enemmän kuin monessa muussa joukkueessa, Hannula laskee.

Loimaan nousua Korisliigaan on äimistelty niin pääkaupunkiseudulla kuin maakunnan pääkaupungissa Turussa. Moni on kysynyt, miksi Korisliigaa pelataan ensi kaudella Loimaalla, ei Turussa, jossa tahkotaan vaatimattomasti kakkosdivisioonassa.
– Jääkiekolla on vahva asema Turussa, se ei voi olla vaikuttamatta. Olosuhteetkaan eivät ole parhaat mahdolliset. Turun NMKY tekee hyvää juniorityötä, olemmekin aloittaneet tunnustelut mahdollisen yhteistyön käynnistämisestä. Toivomme, että pystymme yhdessä tarjoamaan lupaaville junioreille hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajina, Hannula paljastaa.

Budjetti kolminkertaistuu

Loimaan Korikonkareiden budjetti oli päättyneellä kaudella 100 000 euron luokkaa. Korisliigassa menestymiseen ja siellä säilymiseen budjettia pitää kasvattaa kolminkertaiseksi.
Kolminkertaisen budjetin loimaalaiset tarvitsevat paitsi juokseviin kuluihin ja liiton velvoitteisiin, myös kasvavaan pelaajabudjettiin.
Tällä hetkellä joukkueella on esisopimukset ensi kaudesta Hortonin, Stamperin, Kivisen, Aaltosen, Kinnusen sekä Turkka Rikkosen ja Santeri Latvalan kanssa. Korisliigassa menestymiseen tämä ei kuitenkaan riitä, sillä Korikonkarit tarvitsee rosteriinsa vielä ainakin yhden ison rymistelevän amerikkalaisen levypallohirmun, kaksi kohtuukokoista heittävää suomalaista laituria sekä pallovarman kakkospelintekijän tuuraamaan Hortonia.
– Nousu Korisliigaan tuli etuajassa, mutta joskus on mentävä eteenpäin. Nyt annamme valmentajalle työrauhan joukkueen rakentamisessa ja luotamme hänen rautaiseen ammattitaitoonsa, koripallotietämykseensä ja kokemukseensa. Tavoitteemme ei voi olla mikään muu kuin säilyä liigassa ja vakiinnuttaa paikkamme siellä, Hannula miettii.
Viimeksi päivitetty 06.05.2011 10:50